|
Blurin unelma
Camden
Townista ulkoavaruuteen
Blur-yhtyeen basisti Alex James ja
rumpali Dave Rowntree haaveilevat matkasta Marsiin.
|

Puolen vuoden matkan
jälkeen Beagle 2 on laskeutunut Marsin pinnalle. |
nko Marsissa
elämää, pohdiskeli David Bowie kolmen
vuosikymmenen takaisessa hittibiisissään. Punaisen
planeetan mysteerit ovat kiehtoneet jo lapsuudesta saakka
myös Blur-yhtyeen rumpalia Dave Rowntreetä
ja basisti Alex Jamesia.
- Vieraiden elämänmuotojen etsintä on
luonnollista uteliaisuutta, sillä ääretön avaruus
kiehtoo ja mahdollisuuksia on monia. Jos elämä on
osoittautunut maapallolla äärimmäisiäkin olosuhteita
uhmaavaksi ilmiöksi, niin miksei tuo sama laki voi
päteä myös muualla, Dave päättelee.
Mars on Blur-kaksikolle enemmän kuin
pelkkä harrastus, sillä viimeisen neljän vuoden
mittaan Dave ja Alex ovat olleet aktiivisesti mukana
edesauttamassa englantilaisen Beagle 2 -avaruusprojektin
toteutumista. Projektin puhemiehen roolinsa Dave on
toiminut myös oman Nanomation-firmansa puitteissa Beagle
2:n pääanimaatiosuunnittelijana.
- Homma on nautinnollinen ja palkitseva
kokemus. Beagle 2:n tarkoituksena on etsiä merkkejä
elämästä, mutta jos pystymme hankkimaan samalla
lisätietoa Marsin etelä- ja pohjoisnapojen jäätyneen
hiilidioksidikerroksen alla piilevistä jäätyneistä
vesimassoista, lisätieto saattaa osoittautua
tulevaisuudessa todella arvokkaaksi.
- Projektin välitön hyöty ihmiskunnalle
puolestaan saadaan avaruusmatkaa varten kehitetystä
hienomekaanisesta teknologiasta, joka jo nyt
satelliitteihin asennettuna auttaa meitä pääsemään
perille kasvihuoneilmiön aiheuttajista.
Beagle
2 on Lajien synnyn isän Charles Darwinin
Beagle-laivan mukaan nimensä saanut, autonrenkaan
kokoinen metallihyrrä. Metallikuori kätkee sisäänsä
yli 30 miljoonan euron koneiston. Marsin ilmakehässä
koko komeus painaa vain 30 kiloa.
Euroopan avaruusjärjestö ESA:n Mars
Express -raketin laukaisupäivä oli 2.6. Raketin mukana
Beagle 2:n oli määrä aloittaa kuusi kuukautta
kestävä matkansa kohti Marsia. Joulukuussa ennen Mars
Expressin Marsin kiertoradalle asettumista Beagle 2
irrouttautuu raketista ja jatkaa matkaa Marsin pinnalle.
Onnistuneesta laskeutumisesta tiedottaa Blurin
säveltämä kappale Beagle 2.
Lentolupakirjan omistava Dave kertoo
palavansa halusta päästä mukaan lennolle.
- Voi kun kyseessä olisikin miehitetty
avaruuslento! Olisin valmis lähtemään, vaikka paluusta
ei olisi tietoakaan, Dave huudahtaa innostuneena.
- Avaruussukkula Columbian tuhoutuminen oli
järkytys sen miehistön perheenjäsenille, mutta
tilastollisesti ei miehitetty avaruusmatkailu ole
lähimainkaan niin vaarallista miltä se saattaa
vaikuttaa. Kyseessä oli vasta toinen sukkulaonnettomuus,
kun taas joka kymmenes satelliitttilaukaisu epäonnistuu
totaalisesti. Olisi suuri vahinko, jos sukkulan
tuhoutuminen merkitsisi amerikkalaisen avaruusohjelman
keskeyttämistä.
Blurin hittien sijaan Dave valitsisi
matkamusiikikseen Marsiin oman instrumenttinsa
virtuoosien levyttämiä valiopaloja.
- Koska olisin liikkeellä koko ihmiskunnan
lähettiläänä, tuntuisi kovin mielikuvituksettomalta
valita kuunneltavaksi pelkästään länsimaista
pop-musiikkia, sillä musiikin täytyisi edustaa monia
eri kulttuureja. Rytmi on kuitenkin meille kaikille
yhteinen tekijä, ja hienot rumpusoolot saattaisivat
puhutella paremmin myös avaruuden vieraita.
Esa
Koivio
Typed up by Veikko's Blur Page
|