1 + 2 = Blur

Blur on edelleen Iso-Britannian erikoisin yhtye. Se keksi brittipopin vastavetona grungelle, käänsi takkinsa ja muuttui Pixiesin englantilaiseksi pikkuserkuksi. Nyt yhtye on kuihtunut trioksi, mutta kohuttu Think Tank osoittaa, että Albarnissa ja kumppaneissa on edelleen särmää. Rumba tapasi parransänkisen yhtyeen länsilontoolaisessa studiossa.

elmikuinen Lontoo. Blurin haastattelu pidetään Westbournen studioilla. Paikka on yllättävä rakennuskokonaisuus. Westway-moottoritien alla, keskellä Clashin kappaleista tuttua Länsi-Lontoota sijaitseva moderni studiokompleksi huokuu samanlaista porvarisvasemmistolaista trendikkyyttä kuin Damon Albarn itse.
    Ulkoapäin sitä ei uskoisi, vaikka alue onkin vaurastunut sitten 70-luvun mellakoiden. Naapurusto on nykyään siisti ja monikulttuurinen, mutta kaukana siitä tahrattomasta keskiluokkaisuudesta, mitä studiorakennuksen sisältä löytyy. Laaja aula ravintoloineen ja gallerioineen muistuttaa enemmän Terence Conranin sisustusliikettä kuin studiota.
    Paikka on siis enemmän kuin sopiva ympäristö Blurin haastattelemiseen. Yhtye, jonka fanit näkevät yhtyeessä elohopean kaltaisen muuttujan, eklektisen ja kunnianhimoisen yhtyeen, joka ei ole koskaan pelännyt kokeilla erilaisia tyylejä tai konsepteja. Toiset näkevät yhtyeen, joka on aina etsinyt trendejä, joilla ratsastaa. Bändin, jolla ei ole varsinaista luonnetta.
    Molemmat koulukunnat ovat oikeassa - Blur on aina ollut Damon Albarnin vaihtelevien intohimojen työkalu. Blur on yhtye, joka teki ironisesta englantilaisuudesta ja pittoreskin sarkastisista sanoituksista muodikkaita 90-luvun alkupuolella ja vastoin kaikkia odotuksia onnistui saman vuosikymmenen lopussa keksimään itsensä uudestaan brittipopin kuollessa häpeään.
    Yhtye, joka astelee sisään Westbournen studioiden aulaan, on kuitenkin aivan eri yhtye kuin se, jonka bändiä yli kymmenen vuotta seuranneet fanit ovat oppineet lehtien sivuilta ja levyiltä tuntemaan. Ainakaan Blur ei ole enää sama amerikkalaiseen lo-fihin ja collegerockiin taipuvainen tinkimätön kvartetti, jollaisena me opimme sen tuntemaan vuonna 1997 julkaistun eponyymisen Blur-levyn jälkeen.
    Itse asiassa Blur ei edes ole kvartetti - eronneen kitaristin Graham Coxonin tilalle ei otettu uutta jäsentä. Vervessä soittanut kitaristi Simon Tong on yhtyeen ilmoituksen mukaan vain kiertuevahvistus. Valinnan voi tulkita eräänlaisena kunnianosoituksena Coxonille: oli sentään hänen ansiotaan, että Blur pystyi nousemaan The Great Escapen ylilyöntien jälkeen jälleen vakuuttavaksi kitarapopyhtyeeksi.


lur ja 13 eivät olleet yhtyeen vanhoille faneille levyistä helpoimpia, mutta samaa voi sanoa Albarnin sooloprojekteista, Gorillazista ja Mali Musicista. Vaikka Albarnin, sarjakuvapiirtäjä Jamie Hewlettin, tuottaja Dan "The Automator" Nakamuran ja valikoitujen avustajien luoman sarjakuva-dub-bändi Gorillazin levyä myytiin hämmästyttävät 4,5 miljoonaa kappaletta, ei sen yleisö ollut sama, joka oli aiemmin seurannut Blurin uraa.
    Albarn on vaikuttanut tyytyväiseltä asiaan. Hänen laajasti dokumentoitu kyllästymisensä rockiin on itse asiassa syynä siihen, ettei Blur ole kolmeen vuoteen julkaissut uutta musiikkia. Jos rumpali Dave Rowntree, muita viisi vuotta vanhempi, eräänlainen luotettava isähahmo, ei olisi vaatinut Albarnia tilille Blurin tulevaisuudesta, voi olla, ettei sellaista olisi edes ollut.
    Albarn on vaikuttanut tyytyväiseltä asiaan. Hänen laajasti dokumentoitu kyllästymisensä rockiin on itse asiassa syynä siihen, ettei Blur ole kolmeen vuoteen julkaissut uutta musiikkia. Jos rumpali Dave Rowntree, muita viisi vuotta vanhempi, eräänlainen luotettava isähahmo, ei olisi vaatinut Albarnia tilille Blurin tulevaisuudesta, voi olla, ettei sellaista olisi edes ollut.
    Vuoden 2001 lopussa yhtye, Coxon mukaanlukien, kokoontui Länsi-Lontoon studiolleen. Sovittiin, että uutta materiaalia tehtäisiin ja yhtyeen jäsenet ilmestyisivät sovittuina aikoina paikalle. Jos sessiot eivät tuottaisi tulosta, voitaisiin idea uudesta materiaalista hylätä. Samoin, jos joku jättäisi tulematta paikalle, jatkaisi muu yhtye ilman häntä. Damon on kertonut olleensa aluksi epäileväinen. Hän ilmestyi paikalle vain velvollisuuden tunnosta. Hän ei ollut ainoa, jolla oli epäilyksiä yhtyeen tulevaisuuden suhteen.
    Graham Coxon, joka oli julkaissut jo kolme soololevyä ja jolla oli neljäs työn alla, koki Blurin rasittavaksi velvollisuudeksi. Hänen osanottonsa yhtyeen biisisessioissa oli sattumanvaraisempaa. Ehkä hän tiesi jo varhain, että sen Blurin ura, jonka jäsen hän oli tottunut olemaan, oli jo ohitse.
    Alun skeptisyyden jälkeen biisisessiot alkoivat tuottaa tulosta. Albarn on kertonut, että yhtyeen äänitettyä promosinglenä julkaistun Don't Bomb When You're The Bomb -kappaleen, hänkin alkoi uskoa yhtyeen mahdollisuuksiin. Jopa Coxon ilmestyi studioille, mutta tahmea yhteistyö loppui lopulta kokonaan.
    Coxon on myöhemmin kertonut julkisuudessa erilaisia syitä eroonsa, tai erottamiseensa, kuten hän aluksi väitti tapahtuneen. Sittemmin hän on myöntänyt, että hänen alkoholinkäyttönsä oli ajanut hänet tilanteeseen, jossa hänellä oli vaikeuksia tulla yhtyetoveriensa kanssa toimeen. Basisti Alex James puhuu edelleen säännöllisesti Coxonin kanssa puhelimessa. Albarn lähinnä elättelee toiveita joskus hamassa tulevaisuudessa tehtävästä sovinnosta.


hink Tank saattaa paljastua Albarnin ja kumppanien mielenkiintoisimmaksi levyksi afrikkalais- ja arabialaissävytteisine elektro-, hiphop- ja rockvaikutteineen. Blurin levy se ei kuitenkaan ole, ainakaan sellaisena kuin me olemme Blurin tottuneet näkemään. Albarn on itsekin myöntänyt perheen hajonneen. Hän jopa harkitsi aluksi, että levyn nimi olisi Darklife.
    Westbournen studioiden toisessa kerroksessa istuva kutistunut Blur näyttää siltä, että sillä on takanaan valvottuja öitä. Rowntree on ainoa, joka näyttää juuri samalta kuin kuvissa, ujolta, kohteliaalta ja siistiltä. Albarn ja James näyttävät krapulaisilta. Jälkimmäisen kohdalla se ei ole yllättävää, sillä tämä kärsii ilmeisesti edelleen kestokrapulaa vuosikausien shamppanjaputkestaan. Entisellä Sohon dandyllä on leuassaan parin viikon epämääräinen sänki. Langanlaihalla basistilla on jaloissaan eri väriset sukat.
    Haastattelutilanne ei lupaa hyvää. Albarn laskee heti alkuun leikkiä, että he ovat juuri kävelleet ulos yhdestä haastattelusta. Sen jälkeen hän alkaa valittaa siitä, että toimittajat ovat saaneet kuunnella levyn vain kerran. "Siksi sinun on turha jatkaa tätä kysymystä", hän sanoo tarmokkaalle suomalaistoimittajalle, joka yrittää saada häntä kommentoimaan levyn kokeellisuutta.
    "Mehän olemme aina kokeilleet", sanoo James. "Alusta lähtien. Ei tämä levy ole ollenkaan niin monimutkainen kuin monet aiemmat. Tällä kertaa mukana on paljon vähemmän vierailevia soittajia. Itse asiassa tämä on varmasti riisutuin levy, jonka olemme tehneet."
    Albarnia kiusaa edelleen EMIn politiikka antaa toimittajien kuunnella levyä etukäteen vain yhtiön toimistolla. Hän kutsuu piratismia pelkäävää politiikkaa vainoharhaiseksi.
    "Paljon haitallisempaa on se, että toimittajat ovat huonosti perehtyneitä ja kirjoittavat hatarien mielikuvien pohjalta. Se on täysin epähedelmällistä toimintaa", hän kiivailee syöden samalla omenaa. Hänelle ei tule mieleen, että siinä vaiheessa, kun paikalla olevat toimittajat kirjoittavat juttunsa, heille on jo annettu ennakkokopio levystä.
    "Sama juttu EMIn kahviautomaattien kanssa. Mikseivät ne hanki mieluummin naista tai miestä, tai vaikka apinaa, jakamaan ihmisille juomia? Vähän inhimillistä vuorovaikutusta, työllistäisivät samalla jonkun ja tarjoaisivat säädyllisen kupin teetä! Sen sijaan, että joka paikka olisi täynnä näitä pieniä erikseen pakattuja annoksia. Ne ovat varmaan paljon kalliimpiakin!"
    Rowntree kuiskaa nurkastaan, että nykyään on vaikeaa saada kunnollista kahvikupillista. Hän on sarkastinen.
    "Tarkoitan vain, että me olemme kaikki tarpeeksi vanhoja ymmärtääksemme, kuinka paljon paskaa tässä bisneksessä on. Me olemme vakavasti otettavia muusikkoja, ja teemme levyä, joita täytyy kuunnella kunnolla ennen kuin niistä puhutaan!" Albarn toteaa kiivaasti.
    Hänen ärsyyntymisensä on ymmärrettävää. Yhtye oli vaatinut ennen haastattelua levy-yhtiöltä, että kaikki toimittajat ovat kuulleet levyn. Valitettavasti Think Tankin kohdalla yksi tai kaksi kuuntelua ei riitä vielä mihinkään.
    On vaikea sanoa kertooko yhtyeen nerokkuudesta jotain se, että vain promosinglenä julkaistu Don't Bomb When You're The Bomb, äänitettiin ensimmäisenä päivänä studiossa. Yhtye ei ollut silloin levyttänyt yhdessä kolmeen vuoteen. Rehellisesti sanottuna ei ole vaikeaa ymmärtää, miksi kappale jätettiin levyltä. Levylle päätyneisiin kappaleisiin verrattuna se kuulostaa raakileelta, puolivillaiselta provokaatiolta. Uteliaisuutta herättävältä maistiaiselta, millainen sen oli varmaan tarkoituskin olla.


lex James kertoo, että Think Tankia hiottiin studiossa pitkään, vuoden ajan. Kappaleita äänitettiin uudestaan ja uudestaan, kuin The Beatles konsanaan, hän kertoo. Yhteensä yhtye äänitti valmiiksi 27 biisiä, joiden lisäksi heillä oli vielä kymmenkunta keskeneräistä. Think Tankille päätyi kaikkiaan 13 raitaa. Albarn on kertonut, että he voisivat julkaista loput biiseistä omana levynään ja todeta EMI:lle, että heidän 12 vuoden sopimuksensa kiintiö on nyt täynnä. Hän puhuu kuitenkin mieluummin biisien antamisesta ilmaiseen levitykseen internetissä. "Tai ainakin jonkinlaisessa bootleg-muodossa", hän sanoo.
    Merkittävä osuus Think Tankin äänityssessioista tapahtui Marokossa, 20 minuutin ajomatkan päässä Marrakeshista. Yhtye oli siirtänyt oman 13-studionsa sinne. Norman Cookin kanssa tuotetut kappaleet olivat Albarnin mukaan niin aurinkoisia, että kaikkia ei otettu mukaan valmiille levylle. Marrakeshin aurinkoa tasapainottaakseen yhtye palasi vielä talvisessa Englannissa studioon, tällä kertaa Devonin maaseudulle. Pimeään ja kosteaan latoon rakennetussa studiossa yhtye pääsi englantilaisuuden juurille.
    "Äänittäessä musiikkia pitää päästä mahdollisimman kauas arkipäiväisestä miljööstä", James selittää. "Marokko oli juuri sitä, se oli niin kaukana kaikesta, mihin olemme tottuneet. Modernista yhteiskunnasta...".
    "Minä en ole samaa mieltä tuosta modernista... minusta se on itse asiassa aika moderni yhteiskunta", Albarn huomauttaa kesken Jamesin lauseen. "Juuri tämän kanssa minulla on valtava ongelma. Me emme näe muita moderneina..."
    "No, ei se ainakaan ole teknologisesti moderni", James sanoo hiukan loukkaantuneena.
    "No juuri niin. Minusta on monia tapoja määritellä mikä on modernia ja mikä ei. Kun menin ensimmäistä kertaa käymään Malilla, yksi huomiotaherättävimmistä asioista oli se, kuinka kaikki kierrätettiin. Läjäpäin roskaa, tölkkejä, tupakka-askeja, autonrenkaita, kaikkea mitä yhteiskunta tuottaa. Ihmiset keräsivät sen ja tuottivat siitä mitä kykenivät. Se oli minusta hämmästyttävän modernia", Albarn kertoo.
    Olisi liioiteltua väittää, että Think Tank olisi demokraattisesti luotu levy. Coxonin lähdettyä yhtyeestä Blurin ikuinen valtataistelu sen kahden innovatiivisimman jäsenen välillä on käyty loppuun. Olisi teennäistä väittää, että Blurin biisit olisivat koko yhtyeen luomuksia. Vaikka ne on kreditoitu koko yhtyeelle, ovat ne selvästi Albarnin kappaleita. Think Tank on selkeästi, kitaransoittoa myöten, Albarnin levy. Vaikka Rowntree ja James soittavat osan levyn kitaroista, ovat sen kiinnostavimmat kitaraosuudet Albarnin käsialaa. Monissa kappaleissa, selkeimmin Moroccan Peoples Revolutionary Bowls Club -kappaleessa, on kuultavissa Albarnin versio länsi-afrikkalaisesta high life -kitaroinnista. Hän oppi sitä kertomansa mukaan ollessaan Malilla.
    "Ainoat kerrat, kun olen aikaisemmin soittanut kitaraa, ovat olleet Gorillaz- ja Mali-levyillä, eli reggaeta ja afrikkalaista kitarointia. En ole käyttänyt aikaa kitaransoittoon, jotan ne ovat ainoat tyylit, joita osaan", hän paljastaa. "Ja tietysti vähän punkia niiltä ajoilta kun minun annettiin soittaa kitaraa Blurin treeneissä. Minulla ei ole harhaluuloja repertuaarini laajuudesta. Se on oikeasti aika rajallinen. Olen käyttänyt sen tällä levyllä koko laajuudessaan."

Otto Talvio
Typed up by Veikko's Blur Page
 

Back to top