Blur - Think Tank
Syke, toukokuussa 2003

Seesteinen. Sekava. Raskas. Leijuva. Tätä kaikkea ja paljon muuta on Blurin seitsemäs pitkäsoitto Think Tank. Mukana on monenlaisia biisejä ja tunnelmia - suhteellisen normaaleista popbiiseistä lähestulkoon psykedeeliseen sekoiluun.

Psykedeelisyyden tuntu korostuu useissa biiseissä nimenomaan lyriikoiden vuoksi. Esimerkiksi Moroccan Peoples Revolutionary Bowls Club -biisissä Damon Albarn laulaa: "The road is hot and dusty / The desert needs a beer / But if we go and blow it up then / We will disappear."

Kahdella raidalla mukana on häärinyt Norman Cook alias Fatboy Slim. Hänen tuotantoaan ovat mukaansatempaavan ponnekas tanssiinkutsu Crazy Beat sekä letkeä Gene By Gene.

Biiseistä nousee monia ja keskenään varsin erilaisia mielleyhtymiä. Esimerkiksi Brothers And Sisters kuulostaa ajoittain erehdyttävästi Jimi Tenorilta.

Nimensä mukainen Sweet Song sekä päätösraita Battery In Your Leg edustavat levyn perinteisempää ja rauhallista osastoa. Samaan kastiin voi lukea myös ensimmäisen sinkkubiisin Out Of Timen, joka nousee soljuvuudellaan levyn kärkikastiin. Huonoja biisejä ei Think Tankilta varsinaisesti löydy, mutta jotain jää täydellisestä kuuntelunautinnosta kuitenkin puuttumaan.

7/10

Veera Malin

© 2003 Syke

Archived by Veikko's Blur Page - www.vblurpage.com