Sielu ja silmät sinisinä

Lähtökohdat Blurin seitsemännelle albumille ovat huonot: vokalisti on viettänyt viimeiset kaksi vuotta samassa yhtyeessä piirroshahmojen kanssa, ryhmän luomisvoimaisin soittaja on ottanut lopputilin ja hänen jättämäänsä tyhjiötä on täyttämässä tanssituottaja, joka halutessaan saa ihmisäänen kuulostamaan epileptiseltä sorsalta. Kuten kaikki asiaan perehtyneet tietävät, osa levystä nauhoitettiin Marokossa, ja myös pelättyjä vaikutteita maailmanmusiikista on heiluteltu hermostuksesta hikoilevien fanien nenän edessä.

Onneksemme Damon Albarn ei ole David Byrne eikä Blurin kahta edellistä levyä harteillaan kannatellut Graham Coxon sittenkään täysin korvaamaton. Jännittävästi rämisevän Blurin (1997) ja verenkarvaan 13:n (1999) seuraajaksi Think Tank on aika helppo kuuntelulevy, vaan tuskinpa edes Liam Gallagher toivoo Damonille niin kovia aikoja, että hänen täytyisi puristaa itsestään uuden pitkäsoiton verran No Distance Left To Runin kaltaisia lauluja. Räminän ja paukkeen tilalle yhtyeen ilmaisuun on tullut - kehtaanko edes sanoa - sielukkuutta, jota albumin uskomattoman kauniit slovarit säteilevät.

Think Tankin avaa ovelan rumpuloopin kujettama hypnoottinen Ambulance, jolla Damon julistaa rakkauden voimaa niin paatoksellisesti, että sekä Bono että Paavi punastuisivat sen kuullessaan. Viidestä ensimmäisestä kappaleesta myös kolme muuta ovat tunnelmapaloja - ja minkälaisia sellaisia! Unelias singleraita Out Of Time, kevyesti dubahtava On The Way To The Club ja Good Song, yhtyeen ensitreffit sinisilmäsoulin kanssa, onnistuvat kaikki nostamaan palan kurkkuun heti ensikuuntelulla.

Ongelmaksi Blurille muodostuvat tällä kertaa kappaleet, joiden parissa he aikaisemmin olisivat olleet vahvimmillaan. Yritelmä kesäpophitiksi, Crazy Beat, kierrättää häpeämättä Song 2:n kitarariffiä ja sisältää kaikki ärsyttävimmät efektit Norman Cookin työkalupakista. Edellislevyn onnistuneiden elektrokokeilujen sijaan Think Tankille on tungettu päämäärätöntä jazzintapaista (Jets) ja kohkaavaa ska-punkia (We've Got A File On You), mikä vaikuttaa oireelta siitä, että Blurin asemassa oleva yhtye voi halutessaan julkaista vaikka parran kasvamisen ääntä.

Levyn lopettaa kosmisen mittakaavan slovari Battery In Your Leg, Bowie-pastissi, jollaisista Brett Anderson näinä päivinä vain haaveilee, ja levyn ainoa raita, jolla kuullaan Graham Coxonin kitarointia. Kappale olisi sovelias lopetus myös yhtyeen koko uralle, mutta suuri osa Think Tankista todistaa jäljelle jääneen kolmikon pärjäävän mainiosti omillaankin. Hyvää jatkoa, Damon Alex ja Dave - toivottavasti Blur pysyy teille yhtä tärkeänä kuin meille faneille.

 (3/5)                                                                                               Ville Aalto