Hyvissä yhtyeissä on aina ripaus dadaismia. Blurin edesottamuksissa sitä on ollut kautta linjan. Blurin tuorein saavutus on rumpali Dave Rowntreen ja basisti Alex Jamesin osallistuminen Britannian avaruusohjelmaan. Blurin komppiryhmän kyhäämä melodianpätkä soi merkkinä siitä, että Beagle 2 -luotain saavuttaa Marsin. Se on mielenkiintoisempi tavoite kuin Jamesin yritys juoda kaikki Sohon samppanja.

Blurin brittipoptrilogia - Modern Life Is Rubbish, Parklife ja The Great Escape - oli tunnusmerkillisesti laulaja Damon Albarnin käsialaa. Kappaleet olivat nokkelia havaintoja englantilaisuudesta. Se oli hauskaa, kunnes New Labour kidnappasi poppatriotismin oman politiikkansa tueksi, Oasisin edustama jätkäkulttuuri tyhmensi sen yksinkertaiseksi kansallishuumaksi ja Radioheadin OK Computer osoitti, ettei nokkeluus ole yhtä kiinnostavaa kuin innovatiivisuus. Albarn luovuttikin yhtyeen taiteellisen vastuun seuraavan kahden levyn ajaksi kitaristi Graham Coxonille.

Think Tank on jälleen Albarnin luomus. Levyltä puuttuvat Coxonin raivokkaat metelipyrähdykset ja hypnoottinen avaruusrock. Se ei juuri haittaa. Think Tank nimittäin pesee hienovaraisuudessaan ja kauneudessaan yhtyeen kaksi edellistä levyä. Ensikuuntelulta se kuulostaa läpeensä kokeelliselta. Kappaleita leimaa pelkistetty lo-fi-sointi, mutta niistä kuulee, että ne ovat syntyneet tietokoneteknologian myötävaikutuksella. Studioteknologia, dub, länsiafrikkalainen musiikki, punk ja jazz sulautuvat blurmaiseksi taidepopiksi.

Hiljaiset, laulumelodian varassa etenevät kappaleet Out Of Time, Good Song ja Sweet Song ovat koskettavia samalla lailla kuin Parklife-albumin This Is A Low tai 13:n Tender. Crazy Beat taas on selvästi Amerikan markkinoille tehty hassun hauska single, jossa Song 2 kohtaa Girls & Boysin räikeän popin. Brothers And Sisters taas on lyömätön, laiska kesähitti, jonka rento funk houkuttelee tanssimaan ensimmäisistä kitarariffeistä lähtien.

 (4/5)                                                                                         Otto Talvio