Jos Black Grape edustaa brittiläisen nykymusiikin painajais-vävyjä, niin Blurin pojat kuka tahansa kutsuisi ruokapöytäänsä. Blur on siistin muodikkaasti pukeutunut, fiksu ja niin kovin hienostunut.

Ottaen huomioon, että "The Great Escape" on jo neljäs Blurin albumi, ovat he edelleen myös hämmästyttävän trendikkäitä. Tosin kakkosalbumiinsa "Modern Life Is Rubbish" mennessä Blur oli jo katoamassa pikkuisten poppis-yhtyeiden kasvottomaan massaan. Sitten bändi löysi viisasten kiven tehdessään teema-albumin brittiläisestä elämänmuodosta vinttikoirakisoineen, kaksinaismoralisteineen ja pub-iltoineen. "Parklife"-albumilla bändi löysi oman tyylinsä yhdistämällä 90-luvun kuvaston peribrittiläiseen pop-käsitykseen ja ylsi kaikkien yllätykseksi miljoonamyyntiin. Sen jälkeen Blur onkin jo melkein samanlainen englantilainen instituutio kuin knalli, munuaispiirakas tai Lontoon punainen bussi.

Bluria on usein syytetty brittiläisen musiikillisen imperiumin menneisyyden nostalgisoimisesta, samalla kun monet ovat nähneet bändin koko saarivaltakunnan pop-teollisuuden pelastajina. Sieltä jostain Kinksien, Beatlesien, Jamin ja Madnessin tallaamilta poluilta Blurin useimmat biisit helposti löytyvätkin, mutta perinteiden kunnioittaminen tai niiden jatkaminen on silti eri asia kuin pelkkä plagiointi.

Sen sijaan "The Great Escape" jatkaa suoraan siitä mistä "Parklife" lopetti. Sovitukset ovat monimutkaisia ja biisit yksinkertaisia. Jousikvartetteja, puhallinryhmiä ja stemmalauluja on käytetty rutkasti, mutta suurin osa sävellyksistä on lähinnä rallatusta, monien kertosäekin kuuluu simppelisti "la-la-la-laa". Mukaan tosin mahtuu mahtipontisia balladeja ja muutama jopa punk-henkinen rämellys.

Tässä onkin Blurin ehdoton vahvuus. Se ei ole aina kovin oivaltava eikä niin persoonallinenkaan, mutta ei se myöskään ole koskaan tylsä. Blur onnistuu olemaan nokkela, ärsyttävä, sokerisen hempeä ja rennon railakas yhden ja saman biisin sisällä. Sillä on myös riemastuttava tapa sotkea saman kappaleen sisään osioita, jotka eivät noin periaatteessa sovi vähääkään keskenään yhteen.

Jokaisesta biisistä myös kuulee, että Blur rakastaa pop-musiikkia kiihkeästi ja tämä tunne tarttuu pakostakin myös kuulijaan. Sen voimalla Blur on neljässä vuodessa ja yhtä monessa albumissa kasvanut yhtyeenä terveestä aluskasvillisuudesta puutarhan tuottoisammaksi hyötykasviksi. Samaan aikaan käsite "neljäs albumi" alkaa muiden nykybändien kuulostaa lähinnä vitsiltä jota ei edes kerrota loppuun.

Sen sijaan Blurin kohdalla punch-line voi vielä olla tulematta.

TJEU-Fade Away

 (4/5)                                                                                Roope Lehtinen