Tuntuu uskomattomalta ajatella, että Blur on ollut kuvioissa jo vuosikymmenen. Kotimaassaan Britanniassa aina suosikkina pysytellyt bändi joutui kansainvälisyyskilpailussa Oasiksen ohittamaksi, mutta nyt Blur tulee tuottajavelho William Orbitin psyykkaamana. Madonnan "Ray Of Lightin" viimeksi tuottanut Orbit on siirtänyt Blurinkin korkeammalle kiertoradalle. Nyt mennään niin korkealentoisesti että NCC-1701:kin jäisi poimuissa häviölle.

"Bugman" on sensorinen sekasotku upeita kitarakierrätyksiä, moottorisahan jylinää ja epämääräisiä suodatettuja elementtejä. "1992" on pehmeä kuin kinuski ja "Coffee & TV" lähimpänä entistä Bluria. Tämänhetkistä tyyliä on siis mahdotonta määritellä. 13-albumi on kuin virityskuva musiikiksi muutettuna. Levyn avausraidasta, hittikappaleesta "Tender" on kuitenkin hyvä aloittaa varovasti ja edetä kuin Brittien SAS-joukot Kosovo-linjojen taakse. Blurille ominaiset napakat kertosäkeet ja kaksiminuuttiset hilpeät kitarakutitukset ovat poissa ja tilalle voi nyt odottaa mitä tahansa. Upea tämä on, vaikkakin rikkonainen.

 (5/5)                                                                                     Niko Antin